Viime viikolla kuulkaas tapahtui suuri askel meidän harrastustoiminnassa. Siiri meni a-esteen!
Kuulostaa ehkä pöhkölle, kun ottaa huomioon kauan ollaan jo agia harrastettu. Mutta sillä on nyt kesästä saakka ollu järjetön pelko kontakteja kohtaan (a, keinu ja puomi). Muuten vauhtia ja riemua riittää radalla mutta jos jokin edellämainituista on sisältynyt rataan niin ollaan jätetty ne kokonaan tekemättä. Keinun kanssa itseasiassa on se pahin tilanne, ja jos se löytyy radalta niin Siiri yrittää paeta kentältä pois kokonaan ja sitä joutuu houkuttelemaan hypyille ja putkelle.
Mutta siis se viime viikko. Normi treenit ja kouluttaja ehdotti että josko koitettais edes sen verran a:ta, että Siiri laittais tassut esteelle ja sit runsaasti kehuja ja nakkeja.
Tämäpä onnistui yli odotusten ja tunnilla päädyttiin siihen, että pikku mäykky kipusi innoissaan koko esteen. Olipa kyllä mahtava fiilis! Ja sama meno jatkui tällä viikolla. Ei mitään ongelmaa sen suhteen.
Keinukin radalta löytyi ja sitä me ei siis todellakaan aikoihin tulla tekemään vaan annetaan ajatuksen muhia,mutta senkin kanssa edetty siihen pisteeseen ettei sen olemassaolo enää Siiriä häiritse.
Kyllä voikin olla pitkäkantoisetm seuraukset väärällä koulutustyylillä jota edellisessä paikassa oli...tai siis meille väärällä. Harmittaa etten osannut avata suutani asian suhteen ja tilanne pääsi nyt tähän.
Mutta pääasia nyt että eteenpäin ollaan menossa :)
Kepit on se toinen heikkous. Olen huomannut että ekalla radalla keskittyminen riittää ja kepit menee hyvin, mutta toisella kerralla Siirillä alkaa olemaan kiire edetä kun tietää putkien ja hyppyjen odottavan ja sit kun menee väärin, minä vaadin korjausta, koira kuumenee ja alkaa haukkua ja sit onkin peli menetetty.
Muuten kyllä meillä sujuu. Ohjaukset toimii ja koira seuraa tarkasti ja alkaa irtomaan hyvin esteille. Me ollaan hyvä kaksikko :)
Nyt kun tosiaan sujuu yksiin ja molemmat lajista tykätään niin onkin ihanaa, että perhe mahdollistaa tuolla käymisen.
A kun tekee välillä ilta-ja yövuoroja niin se ei pysty aina Minkan kanssa olemaan. Joten apuun on yleensä soitettu äiti tai pikkusisko. Moon kanssa Minka viihtyy niin hyvin että huoletta voi jättää kotiin hupsuttelemaan tätinsä kanssa :)
Meidän pitäis päivittäisessä elämässä alkaa vähän muistuttamaan mieleen hihnassa kävelyä. Nyt kun on oma piha niin Siirin liikkuminen on pääasiassa pihalla juoksemista ja lelun noutoa.
Välillä aina lähdetään vaunulenkille, mutta mulla ei kestä hermo kun koira meinaa jäädä pyörien alle ja ei osaa kulkee siinä vierellä. Treeniähän sekin vaatis. Tai sit vois tuulettaa myös itseään ja jättää lapsi hoitoon ja lähtee vaikka koiran kans kaksistaan lenkille. Lähtemisen vaikeus :)
Muuten tasaista eloa. Koira saanut taas lisää virtaa kun on lunta maassa ja pikku pakkanen. Märkä loskakeli ei todellakaan oo sopiva mäyriäisen tassuille.
Sillon on kivempi lojua sisällä takan lämmössä
Ja onhan Siirillä nykyään myös tärkeä virka täällä taloudessa.
Se hoitaa meidän puhtaanapitoa. Voitte uskoa että harvalla sormiruokailua opettelevalla on niin puhdas tuolin alunen kun meillä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti